perjantai 15. maaliskuuta 2019

Kolmesta vaiheesta yksi iso vaihe?


 Tuon Accelevin myötä on käynyt mielessä miksi on yleisesti mielissä se, että kolmen vaiheen käyttö olisi erittäin hankalaa, Tai siis muuttaa se kolmivaihe sähkö isoksi yksivaiheiseksi. Tässä pohtiessani tuota aurinkosähkö asiaa, törmäsin sellaisiinkin laitteisiin jotka toimivat ilman akkua. Tarkoittaa siis sitä, että jos kytken aurinkopaneelin kiinni invertteriin, niin se syöttää suoraan 230Vac lähtöönsä jos vain aurinkopaneeli tuottaa jotain. Aurinkopaneelin sähköhän on erittäin vaihtelevaa tasasähköä. Noihin laitteisiin ainakin osaan saa myös syöttää mm. 500Vdc jännitettä ja osassa on myös ns. Parallel mahdollisuus. Toisin sanoen, tuo parallel tarkoittaa sitä, että jos yksi laite kykenee 5kW tehoon, kykenee kaksi 10kW syöttöön yhdessä. No, tuo 500Vdc ei ihan vielä ole riittävä jos kolmivaihetasauuntaajalla muuttaa sen kolmivaiheisen sähkön tasasähköksi, sillä jännite tuolloin on 565Vdc. Mutta tekniikka on siis olemassa eikä itse asiassa ole ihan kamalan kallistakaan. Eli kun löytää sellaisen invertterin johon saa vähintään 600Vdc syöttää tasajännitettä voi sen kolmivaiheen tasasuunnata ja syöttää invertteriin. Jos invertteri kykenee yksin n.8kW tehoon, riittää yksi invertteri siihen, että 6,6kW laturilla varustettua autoa voi ladata kolmea vaihetta tasaisesti kuormittamalla ;)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti