keskiviikko 8. tammikuuta 2020

Taas mietteitä kiehuvan padan ääreltä

Jotenkin taas jaksaa "aktivoitua" sähköauto keskusteluun. Siksi ajattelinkin tuon äsköisen jutun, jonka facebookissa jaoin (linkki) ja Kauhavan matkan innoittamana vähän pohtia kantojani.

Toki olen puolueellinen koska meillä on sähköauto ja bensa-auto. Muutama diesel-autonkin on toki ollut.



Ensinnä vaikkapa se, että puhutaan yleensä keskimääräisistä ajomatkoista ja koitetaan laskea vaikkapa sähkön tuotannon riittävyys tätä taustaa vasten, siis jos kaikki autot olisivat sähköautoja. Minusta se alkaa olemaan aika turhaa. Vaikka keskimäärillä on kiva laskea, palvelee se keskimääräinen luku loppujen lopuksi hyvin harvaa. Ehkä sen voisi juuri ja juuri hyväksyä energian tarpeen laskemiseksi, jos arvo on todellinen eikä vain arvio. Toisaalta tuollaisenkin laskemiseen parempi arvo on vaikka sitten toteuma ajetuista kilometreistä vuodessa. Vaikka ei sekään kerro kuinka paljon kukin kuluttaa ajaessaan ja kuinka haastavia "polkuja" kukin huristelee kilometreillään. Toisaalta eri autotkin kuluttavat eri tapaan samalla kuskillakin.

Toisaalta pohditaan kestääkö kantaverkko yms. kun kaikki autot laitetaan latautumaan, eli millainen on huippukuorma jolla lataus kuormittaa sähköverkkoa. Toisaalta kukaan ei vakavammin mieti sitä, että jos nyt vaikka sitten ajatellaan, että polttomoottori autossa on 500W lohkolämmitin ja 1500W sisätilan lämmitin, on tuo teho 2000W. Eli vaadittu virta 230V jännitteellä on n.8,7A. Jos sisätilan lämmitin on 1800W, vaaditaan se 10A sulake koska yhteisteho on jo 2300W. Joo, joissakin taloyhtiöissä ei saa käyttää sisätilan lämmitintä, mutta toisissa on sallittu vaikka 16A asti, eli 3680W käyttöön. Nämäkin kuormittavat ihan samalla tavalla verkkoa. Toiset jopa poistavat kellot tai jumiuttavat ne jotta saavat pidempään lämmitystä kuin sen 2h, mitä useimmissa paikoissa suositaan. Voisin siis kuvitella (vaikkei se minun kuvittelusta totuudeksi muutu), että huippukuorma ei juurikaan kasva. Toki se voi kasvaa jonkin verran mutta ei välttämättä.

Jos, huom, jos lataus n. pääsääntöisesti rajoitettaisiin siihen kuuluisaan 8A virtaan, niin silloin kuorma olisi saman tehoinen kuin 500W lohkolämmitin ja 1340W sisätilan lämmitin.
Jos auto seisoisi klo 20 - 06 välisen ajan latauksessa kotona, eli 10h, saisi auto sisäänsä n.15kWh (huomioiden häviöitä). Eli jos päiväkulutus olisi 15kWh tai alle, saisi tuon takaisin yön aikana. Se, paljonko kukin ajaa 15kWh kulutuksella, on sitten toinen juttu. Mutta talvella pahalla kelillä ehkä 50 - 75km "perus kelillä" 75 - 100km ja kesän "huippu keleillä" 100 - 150km. Ehkä vaihtelu ei ole näin rajua, tai sitten se on. Riippuu monesta tekijästä. Bensa-autolla vaihtelu ei vain näy yhtä raakasti.

Jaa miksei? No jos ajatellaan, että tuo 15kWh on se energiamäärä millä pitäisi päästä nyt ensin vaikka 100km. Jos bensamoottori kuluttaa tuolla 100km matkalla vaikkapa 6 litraa bensaa. Bensa sisältää vähän alle 10kWh per litra energiaa, mutta lasketaan nyt tuolla kympillä helpotukseksi. Eli bensamoottori kuluttaa n.60kWh energiaa tuolla 100km matkalla. Siitä päätyy siis 15kWh auton liikuttamiseen. Eli 45kWh menee lämmöksi ja muuhun kuin auton suoranaiseen liikuttamiseen, mm. vaihteiston kitkoihin jne. Eli hyötysuhde on n.25% luokkaa. Tämä on siis vain spekulaatiota eikä totuutta, mutta suuntaa antavaa. Eli jos sama 15kWh meneekin 50km matkalla, niin liike-energian tarve on kaksinkertaistunut. Kulutus joka siis olisi normaalissa ajossa 6 litraa sataselle, olisi tällöin tietenkin sen 3 litraa viidellekympille normiajossa, niin rankemmissa olosuhteissa liike-energiaa menisi se kaksin kertainen määrä, eli 30kWh + 7,5kWh tekee sen 3,75 litraa (60kWh sisälsi sen 15kWh liike-energiaa. Puolet on 30kWh jossa siis 7,5kWh liike-energiaa valmiina. Kaksinkertainen määrä siis lisää liike-energian tarvetta sen 7,5kWh jotta saadaan se 15kWh tälle matkalle). Näin polttoaineen kulutus kasvoi "vain" 1,5 litraa sadalle kun olosuhteet muuttuivat kaksi kertaa kuluttavimmaksi. Toki sähköautokaan ei kulje 100% hyötysuhteella mutta niin lähellä sitä, että esim tuolla 15kWh energiamäärällä akuista, pääsee hyvinkin sen 100km ajamalla siististi ja otollisissa olosuhteissa. Yllä laskettu juttu oli siis vain havainnollistamista siihen, että miksi hyötysuhde vaikuttaa siten, että mitä pienempi hyötysuhde, sen vähemmän kuorma vaikuttaa kulutukseen.

Se mitä haluan sanoa, on että koska autot ei sähköisty yhdessä yössä, eikä välttämättä koskaan kaikki, on oikeastaan turhaa vääntämistä se riittääkö kantaverkon huippukuorman kestävyys tai saadaanko tuotettua / ostettua riittävästi energiaa. Joka tapauksessa näitä tulee pikkuhiljaa ja jos näyttää sille, että jossain kohtaa alkaa varorajat ylittymään, uusitaan siltä. Toisaalta paikallistuotanto näyttää lisääntyvän pikkuhiljaa sekin.

Lopuksi ajatuksia siitä miksi joku muu kuin Tesla. Ei minulla sinällään ole mitään Teslaa vastaan, eikä Teslan omistajia. Mutta vaikka alkuun ajattelin, että se on ainoa oikea laitos, en ole siitä enää niin varma. Jos ajatellaan vaikka sellaista, että uuden Teslan omistaja toki sanoo, että saa 10km/ lataus tunti 8A latauksessa. Sehän tarkoittaa joko sitä, että Teslan kulutus on latauksen häviöt laskettuna 18,4kWh / 100km. Joka lienee kohtainen. Toisaalta vanhemman Teslan omistaja kehuu, ettei saa kuin vasta 11kW liittymästä (3X16A) riittävästi tehoa, jotta akku ylipäätään lataantuu. Ilmeisesti auto voi akuston lämmönhallinan vuoksi käyttää vaikka 7kW tehoa. Joten vaikka auto olisi talvella töpselissä, se saattaa olla tyhjä / latautumaton, jos käyttää vaikkapa vain 16A, eli 3,6kW lataustehoa. No, nämä ovat vain sellaisia omia nyansseja joita tulee pohdittua. Mutta jotenkin ajatus siitä, että auton lataaminen vie huomattavasti enemmän energiaa kuin akkuun menee, ei houkuta. Toki kaikissa akkuautoissa syntyy lataushäviöitä. Mutta ei niin kamalan suuria kuin pelkään, että Teslan kanssa tulee. Joku toki ajattelee, että tuohan on pikku juttu. Ehkä sinulle, ei minulle. ;)
Ehkäpä Teslan kulutusprofiili on ylempänä mainitun vuoksi vähemmän esim. keliin reagoiva, kuin moni muu... Eli hyötysuhde.

Minusta ei välttämättä ole järkevää sanoa kuinka monta kilometriä milläkin lataustavalla saa. Sillä latausnopeus vaihtelee varauksen mukaan, varsinkin pikalatureilla ja latauksen loppuvaiheessa. Sekä matka riippuu niin monesta tekijästä. Km määrä muotoutuu jokaiselle pikku hiljaa, ihan niinkuin muillakin autoilla. Toki näiden vanhempien kanssa saa miettiä tarkemmin, kun matka on muutenkin pieni. Siis pidemmillä reissuilla. Mutta kun on ajanut jonkin aikaa, alkaa tietämään paljonko varausta pitää olla, jotta pääsee sinne minin on menossa. minusta olisi tärkeämpää se, että auto näyttäisi jäljellä olevan energiamäärän kWh arvona. Näyttäähän mittari kulutuksenkin kWh/100km ja / tai kWh arvona. Näin on helpompi vähän lakseskella. Jos keskikulutus on vaikka 12kWh/100km ja akussa on vielä reilu 6kWh, voi kuvitella pääsevänsä vielä 50km samanlaisella ajolla.

Mutta nyt, Öitä!

3 kommenttia:

  1. Moikka. Sori, että lähestyn tätä kautta, vähän puhuttiin tuola uudella kotiolutfoorumilla, että saisikohan joko tuota alkuperäistä startattua uudestaan uudella porukalla tai sisältöä jotain kautta talteen.

    VastaaPoista
  2. Juu, ei mitään.
    Lähesty vaan =)
    Vanha on tallessa. Ja kun saan aikaa aikaiseksi, polkaisen sen ylös.
    Alkujaan palvelin paikka katosi alta kun toimija lopetti, mutta sain varmuuskopiot talteen sieltä, kun toimija ystävällisesti ne antoi minulle.
    Työpaikkojen vaihdosten ja muiden henkilökohtaisten tapahtumien vuoksi on kuitenkin jäänyt tuo nostamatta pystyyn, kun se ei silloin alkujaan "heittämällä" mennyt.
    Pyydän yhteisöltä anteeksi ja ymmärrystä.
    Yritän kunnostautua ja saada tuon toimimaan entistä ehompana mahdollisimman pian. Toivottavasti ennen kesää kuitenkin. Nyt minulla on kuitenkin vakityö (tosin vie aikaa runsaasti) ja toimiva palvelin.

    VastaaPoista
  3. Okei, mukava kuulla! Tsemppiä projektiin ja jos näyttää siltä, että homma jostain syystä meinaa jäädä tms niin ole sitten yhteydessä tuttuihisi tai viimekädessä muhun (oon samalla nickillä eri foorumeilla niin jotain kautta saanee yhteyden) niin saa jonkun toimesta sivuston ylös. Toki alkuperäisen ylläpitäjän toimesta mieluiten!

    VastaaPoista