lauantai 4. tammikuuta 2020

4.1.2020 Kauhavalta kotiin.

 Aluksi tuntui sille, että paluu reissusta tulee vaikeampi. Syy tähän oli kohtalaisen kova tuuli ja lumipyry. Täyteen ladattu akku kuitenkin riitti mainiosti Jalasjärven juustoportille. Matkaa oli siis se 90km siivu. Valitettavasti vain pikalataus paikka ei ollut vapaana kun saavuimme Juustoportille. Onneksi Audi oli kuitenkin jo 73% tasossa, joten emme joutuneet odottamaan kovinkaan pitkään kunnes itse saimme varattua pikapaikan käyttöömme. Kävimme ostamassa iltaa varten muutamia juustoja ja tuona aikana akkuun oli tullut jo runsaasti varausta. Auton GoM valehteli jo reilua 100km pyyhkäisyä ja Parkanoon oli matkaa vain 50km. Tällä kertaa en uskaltanut ajatella, että pukkaisimme noin 120km matkan Jalasjärveltä esim. Kolmenkulmaan. Vaikka keli olikin rauhoittunut huomattavasti latauksen aikana. Ajoimme siis Parkanoon ja evästimme Hesburgerin pihassa. Laitoin tavoitteeksi Lielahden Lidlin, jonne olisi n.73km. Tosin Lidlin Plugshare ei kertonut hyvää, sillä edellisinä päivinä laturi ei ollut ollut toiminnassa. Latausta Parkanosta kuitenkin tarttui sen verran matkaan, että ajattelin K-Westerin hyvinkin olevan saavutettavissa jos Lidl ei antaisi sähköä. Kaupassa kuitenkin olisi tarkoitus käydä. No, emme menneet kumpaankaan. Vaan jatkoimme Linnainmaan Citymarkettiin asti. Tuolloin varausta K-latauslaite näytti 10% olevan jäljellä, eli n.2kWh. Cittarissa oltiin sitten latausta ajatellen aivan liian kauan, mutta ei tuo nyt oikeastaan haittaa.

 Tässä Googleen kirjautuneet tiedot höystettynä mm. latauspaikkojen tiedoilla. Tässä siis koko reissu.

1.1.2020
10:31 lähtö kotoa
57km
11:24 ABC Kolmenkulma
Fortum 4,60€ 7 kWh 22 min
11:50 liikkeelle
78km
12:56 Parkano Hesburger
Virta 0€ 18.1kWh 44 min
13:46 liikkeelle
50km
14:24 Juustoportti Jalasjärvi
Fortum 6€ 10kWh 30 min
14:56 liikkeelle
90km
16:14 Kauhava, kohteessa

4.1.2020
9:50 Liikkeelle
90km
11:09 Juustoportti Jalasjärvi
Fortum 5.60€ 12.3kWh 28min
11:48 liikkeelle
50km
12:26 Hesburger Parkano
Virta 0€ 13.6kWh 40min
13:09 liikkeelle
90km
14:25 K-Citymarket Linnainmaa
K-Lataus 6.64€ 16.2kWh 33min
15:00 Liikkeelle
18km
15:24 Kotona

 Google siis laskee menomatkaksi 275km ja auto 287km. Paluumatka olisi googlen mukaan 248km. Pitää tuo paluumatka auton mukaan tarkistaa kun seuraavan kerran laitan virrat päälle.
Noilla Googlen arvoilla laskettuna matkan pituus oli siis 523km. Hinnaksi tuolle tuli 22,84€. Toki latausta tuli otettua reilustikin enemmän kuin olisi ollut tarves, paluumatkalla. Mutta eipähän "pelottanut" missään vaiheessa.
 Laitan hiukan lisää dataa näkyviin kun kaivelen leafSpytä ja Nissanin omaa logia.

edit 5.1
 Tällä hetkellä akun SOH arvo näyttää 95,25%. Tavallaan tekisi mieli kokeilla kuinka korkealle tuon saisi nousemaan. Kunhan vain ajaisi akun lähes tyhjäksi ja pikalataisi sen 80 - 90% tienoille muutaman kerran päivässä ja sitten illalla hitaasti täyteen.

Tässä 1.1.2020 auton kertoma data:
matka
1 60km 10.04kWh
2 81km 13.51kWh
3 52km 8.85kWh
4 70km 10.96kWh
5 24km 3.65kWh

Tauoilla käytetty energia, mm. lämmitykseen:
tauko
1 0.16kWh
2 0.28kWh
3 0.32kWh

Kilometrejä yhteensä 287km ja energiaa kului 47,77kWh

Sitten 4.1.2020 lukemiin
matka
1 93km 15.00kWh
2 52km 9.19kWh
3 94km 14.64kWh
4 24km 3.73kWh

Vain yksi tauko jolla käytettiin lisäenergiaa tai on tullut klikattua tietojen lähetys päälle.
1 0.20kWh

Kilometrejä yhteensä 262km ja energiaa kului 42,76kWh

 Näin ollen auton mielestä kilometrejä kertyi 549km ja energiaa kului 90,53kWh.
Tällä hetkellä kotona ladattuna, suoraan sähkölaitokselta, tuo maksaa n.9 -15€. Riippuen ostosähkön hinnasta. Meillä se tekisi reilun 12€. Tämä siis siksi, että voi vertailla paljonko eroa tulee koti ja pikalatausten välille. Tosin tuohon matkan varrelle osuu ilmainen lataus. Ja näin jälkikäteen ajatellen, olisi voinut ajaa vaikka Lielahden Lidlille (jos se olisi toiminut) ja käynyt ostamassa matkaeväät. Siitä Parkanoon, niin latausmaksua ei olisi tullut kuin Juustoportilta, tai vaikka Hyllykalliolta (niin lataus olisi ollut nopeampaa eikä energiaa olisi tarvittu kovinkaan paljoa perille pääsyyn). Paluu muuten samaa reittiä mutta silloin varmasti Juustoportille (taas akku tyhjempi ja energiaa vain 50km tarpeisiin), niin matkakustannukset olisi enemmän kuin puolittuneet.

 Latauspaikoilla mennessä ei ollut yhtään "ruuhkaa". Palatessa tosiaan Juustoportilla oli hetken odotus ja Parkanossa juuri kun tultin, lähti edellinen pois, joten haittaa ei ollut. Kukaan ei tullut meidän latauksen aikana odottamaan / jonottamaan vuoroaan.

 Kaiken kaikkiaan matkalaiset eivät olleet yhtään väsyneempiä kuin toista reittiä ja autoa käytettäessä. Pikemminkin päinvastoin. Kuski, eli allekirjoittanut oli ainakin pirteämpi eikä mitkään paikat olleet jumissa ajorupeaman jälkeen. Tauot käytettiin jollain tapaa hyödyksi eikä aika tullut pitkäksi kellään (teinistä en mene takuuseen... ei kuitenkaan valitusta kuulunut).

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti