torstai 2. tammikuuta 2020

1.1.2020 Reissu Kauhavalle

 Rattoisaa UuttaVuotta 2020!

 Eipä ole taaskaan ollut oikein mitään kirjoitettavaa. Arki kun sujuu vallan mainiosti käytetyn Leafin kanssa. Nyt kuitenkin omanlainen ”kokeilu”, eli reissu mummolaan. Alkujaan Vaimo sanoi ettei aio koskaan lähteä tätä reissua tekemään. Puolitoista vuotta siihen meni. =)

 Nyt on tehty ensimmäinen reissu Kauhavalle meidän perheen sähköautolla. Toki olen itsekseni aiemmin jo käynyt Ilmajoella ja Lapualla, joten ihan kokematon en ollut tällä reissulla Eteläpohjanmaalle.
 Valitettavasti Virroilla ei ole edelleenkään pikalataus mahdollisuutta, joten meidän tapuksessa on pakko, varsinkin näin talvella kulkea pidempää reittiä. Meiltä kotoa on suunnilleen 110km Parkanon Hesbugerille. Mutta koska matka sinne on kovin mäkinen, on pakko ottaa täydennys matkan varrelta, ainakin talvella, vaikkei nollakeli mahdoton olekaan. Mutta tie on märkä ja suolasta tahmea. Mahdollisuuksia on muutama mutta Kolmenkulma viimeisin? Ensin ajattelin, että emme lataa ennen Parkanoa, mutta pyörsin takaisin Ylöjärvellä ja kävimme lataamassa 4,60€ (7kWh ja 23min) edestä Kolmenkulman ABC-asemalla. Tämä osoittautui oikeaksi ratkaisuksi sillä Parkanossa meillä oli enää 0,5kWh jäljellä. Täällä tankkasimme itsemme ja auto sai latausta osakseen 0€ (18.1kWh ja 44min) edestä. Tuolla kun on lataus maksuton. Tästä oli tarkoitus suunnistaa Seinäjoelle ja Hyllykallion Carwash ABC:lle, mutta halusimmekin käydä Juustoportilla hakemassa tuliaisia. Tuolla menikin sen verran kauemmin, jotta päätin että otetaan extra 5min latausta ja pääsemme perille asti varmasti. Auto sai siis lisäenergiaa tuolla 6€ (10kWh ja 30min) edestä.
 Edellä kerrotut kWh määrät on suoraan latauspalvelun tarjoajan lukemia. Niissä on siis mukana mm. Auton lämmitykseen kulunut energia, jota kului latausten aikana kuitenkin jonkin verran. Matkaa kertyi suunnilleen 290km, jonka varmistan kun käyn autolla päivällä. En huomannut katsoa mittaria kun saavuimme perille. Auton mukaan matkan keskikulutus on ollut 16,8kWh/100km ja laskennallisesti pääsin 17,8kWh/100km. Eli lataustaukojen lämmitys lienee ainakin 1kWh/100km lisännyt kokonaiskulutusta.

 Miksi halusimme lähteä tälle ”Extreme” reissulle?

 Yksi syy on se, että meillä ei ole mitään kiirettä. Eikä voikaan olla jos pelkkiin lataustaukoihin menee  97min eli 1h 37min. Onneksi latauspisteet kuitenkin ovat matkan varrella siten, ettei niihin tarvitse erikseen ajella isommin. Mutta toki muutama lisä minuutti paikkaa ajamisestakin tulee. Meillä siis meni reilu viisi ja puolituntia matkaan jonka ajamme n. kolmessa ja puolessa tunnissa toista reittiä ilman lataus- / tankkaustaukoja. Tätä toista reittiä pitkin siivu on n.50-60km lyhyempi. RAV imee tuolla matkalla n. Puoli tankkia bensaa, joka tekee siis n.30 litraa ja 1,6€ hinnalla 48€. Eli tässä toinen syy. Jos menomatkalla säästyi 37,4€ ja paluumatkalla sama, säästyy polttoaineissa 74,8€. Myös tulpat, pakoputki, öljyt, suodattimet, hihnat tai muu moottorin ja vaihteiston kuluminen jäi tapahtumatta. Toki renkaat, iskarit yms. jotka joka autossa on, kuluu. Akkukin varmasti kuluu, vaikka sitä ei niin huomaakaan, kuten ei moottorin ja vaihteiston kulumista huomaa polttomoottorilla ajellessa. Ne vain tiedostaa jos on tiedostaakseen.
 Ai niin, laskin, että auton täyteen lataaminen perillä maksaa 2,73€. Tuo siis pitää vähentää vielä säästöistä.

 Akusta sen verran, että Leaf Spyn mukaan tämä nk. SOH arvo on vaihdellut aika paljonkin. Ihan alkuun, eli 7.6.18 minulla ei ollut sopivaa palikkaa Leaf Spyn toimimikseksi ja alku ajan mittaukset on kadonneet tai ovat toisessa puhelimessa. Mutta 6.11 mittauksia löytyy tästä puhelimesta. Tuolloin SOH on ollut 92.17% ja 21.3.19 mennessä tuo oli noussut 96.16% asti. Mutta jo 31.3 on lasku alkanut ja 26.7.19 SOH on näyttänyt tasan 89%. 1.1.20 lukema on 93.40%. Arjessa tuo vaihtelu ei ole näkynyt mitenkään.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti