tiistai 27. marraskuuta 2018

Viikko päivitys

 Talvi ajaminen on nyt sitten pikkuhiljaa alkanut. Mitään erikoisempaa huomiota en ole vielä tehnyt. Toki kulutus on lisääntynyt. Renkaiden vaihto ei oleellisesti muuttanut auton käyttäytymistä liikenteessä tai muutenkaan. Tai no toki nastat pitää huonommin asfaltilla kuin pelkkä kumi. Kulutus on pyörinyt nyt 14 - 16 ja joskus jopa 18kWh/100km tuntumassa. Eniten tuohon on vaikuttanut oma ajotyyli, omasta mielestäni. Toki vaikeuksia varmasti tuottaisi jos nyt yrittäisin 12 kWh :n lukemiin.



 Mielestäni edelleen, kerrostalojen yms. ympäristöjen pitäisi harkita vakavasti mitä ovat tekemässä.

 Alla sähköautot Nyt! facebook ryhmän keskusteluissa "ilmi" tulleita asioita:




 Mm. yhdenvertaisuus pykälä:




 "Yhdenvertaisuuskortilla tarkoitetaan sitä, että ettei yksittäinen osakas saa kärsiä taloyhtiön päätösten takia kohtuutonta taloudellista haittaa tai saada huomattavaa taloudellista etua muiden kustannuksella.

 Sähköautolle kotilataaminen on välttämätöntä, jo sen takia että usein se on halvempaa ja voi olla työssäkäynnin kannalta käytännössä välttämätöntä. Näin kieltäminen ilman tosiasioihin perustuvaa syytä aiheuttaa huomattavaa taloudellista haittaa sähköautoilijalle.

 Ei siihen siis tarvitse mitään vertausta polttomoottoriauton käyttöön. Vaan ainoa mikä merkitsee on se että pitää arvioida mitä haittaa siitä on että sähköautoa ladataan taloyhtiölle ja mitä haittaa siitä on sähköautoilijalle, jos lataaminen kielletään.

 Tämä on se oikeudellisesti korrekti kysymystenasettelu.

 Ja paras ratkaisu on, että taloyhtiö hyötyy taloudellisesti, koska sähköautoilija kernaasti maksaa käyttämästään sähköstä esimerkiksi latauspäiväkirjan perusteella siten että kulutus pyöristetään ylöspäin.

 Eli sähköautojen lataaminen on puhdas win win. Eikä ole mitään oikeudellisia perusteita kieltää sähköautojen lataus, mikäli sähköjärjestelmä on muutoin hyvässä kunnossa."




 Ja tässä vielä aiheesta:


 "Yleensä missään hallitusten keskusteluissa ei ole mitään mainintaa siitä, että älykäs kuormanohjaus kustantantaisi ehkä 200 euroa per latauspaikka ja jos sen tekee yhteistyössä esimerkiksi Fortumin älysähkön kanssa, niin Fortum asentaa ilmaiseksi keskusyksikön, joka valvoo pääsulakkeidein kuormaa sekä ohjaa internetin yli latausta virtuaalivoimalana, jotta sähköautojen lataaminen mahdollistaa osallistumisen tehomarkkinoille."

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti